Ympäristötaideteos
Viidentenä työnä meillä oli hiekkaveistos. Tunnin alussa käsittelimme ympäristö- ja tilataidetta. Pointtina oli, että tässä taiteen lajissa teos ja sen ympäristö muodostavat kokonaisuuden. Saimme myös tietoa istallaatiosta. Teoriasession jälkeen porhalsimme joen rantaan. Toimimme pienissä ryhmissä. Otimme hiekkalapiot käpälään Piia-Marian kanssa ja aloimme miettiä aihetta. Päädyimme rakentamaan oman Rooman Colosseumin, osittain tuhoutuneena.
Vettä apuna käyttäen työ sujui mallikkaasti. Alkuperäisen idean mukaan olisimme toteuttaneet kaariholvit pelkkinä painanteina, mutta Piia lisäsi vaikeustasoa ja koversi holvit rakennelmaan. Tasoittelimme areenan lattiaa, rakentelimme istuimia ja väkersimme sortumakohtia. Pääsimme viimeisenä lähtemään paikalta, mutta työ oli hauska ja lopputulos hieno, erityisesti holvit. Tämä oli uudenlainen tehtävä, hiekkalapioon tulee harvemmin tartuttua.




Hieno tuli tästäkin! Kun suunnitelma on kirkkaana päässä ja asialla kaksi taitavaa tekijää, niin lopputulos on oheisen mukainen:)
VastaaPoistaTässä työssä tosin pääpaino oli yhteisöllisessä työskentelyssä ja luonnonmatskuissa; lopputulos oli toisarvoinen asia.