Veistoskolmikko

14.5 tutustuimme kuvanveistoon eli plastiseen sommitteluun. Saimme tällä kertaa valita sanaparin, jonka innoittamana tekisimme ryhmässä tai pareittain veistosrykelmän. Veistosten tulisi olla puoliabstrakteja ja liittyä jollain tavalla toisiinsa. 

Elina, Piia ja minä aloimme suunnitella tehtävää sanaparin ehjä-rikkinäinen pohjalta. Päätimme toteuttaa veistoskolmikon käyttämällä pohjana erilaisia satuolentoja. Elina keskittyi rikkinäiseen ja siipevään lohikäärmeenmunaan. Piian yhdisti teoksessaan lohikäärmettä ja merenneitoa. Hänen työstään tulisi jotain rikkinäisen ja ehjän väliltä. Minä päätin toteuttaa ehjän ja pullevan pelkistyksen yksisarvisesta.

En ole savi-ihmisiä ja työni tällä alueella ovat mielestäni lähes poikkeuksetta epäonnistuneet. Ryhmätehtävä kuitenkin tuntui suhteellisen helpolta ja se lähtikin mainiosti käyntiin. Olimmekin saaneet tunnin loputtua työmme melkein valmiiksi.

23.5 koeviikolla teimme veistokset loppuun. Oma osioni oli aika idioottivarman yksinkertainen ja ehkä tästä syystä se varsinkin sileydessään onnistui aika hyvin. Alkuperäinen ideani oli ehkä vähän monimutkaisempi ja jostain syystä veistoksesta tulee mieleen ainoastaan sarvikuono... Kolmikko näyttää hyvältä, mutta siihen negatiiviseen tilaan olisi voinut kiinnittää enemmänkin huomiota. Teoksia yhdistää sanaparin ja satuolento-teeman lisäksi muodot: kaikissa on jotain pyöreää ja lisäksi jotain terävämpää. Näistä syistä veistoksia voi oikeasti kutsua kolmikoksi.

Savella värkätessä opin, että jos jättää työn lepäämään seuraavaan kertaan, se kannattaa ehdottomasti peitellä mahdollisimman märästi. Tällöin jatkaminen on myöhemmin kevyempää. Koska savityöt eivät ole erityisalaani, tätäkin aluetta kannattaa aina tilaisuuden tullen harjoittaa.

Ryhmäsarjakuva

7.5 jatkoimme sarjakuvien parissa. Olin jo aiemmin ottanut jonkinlaisen kuvasarjan tehtävää silmälläpitäen, mutta päätimme toteuttaa Elinan ja Piian kanssa sen yhdessä alusta loppuun. Saimme valita jonkin kolmesta eri teemasta; romantiikka, jännitys ja komiikka. Me valitsimme jännityksen. Sarjakuvan nimeksi tulisi Muukalainen. Ideoita sateli ja lopulta tartuimme yhteen niistä. Päätimme lavastaa tilanteen, jossa salaperäinen puu-ukkeli surmaa kolme viatonta akryylimaalipurkkia. Näyttämö oli nopeasti pystyssä ja kuvat otettu. 

9.5 pääsimme käsittelemään kuvia Gimpillä. Koska Piia oli jo aiemmin käyttänyt kyseistä ohjelmaa, hän käsitteli ensimmäisen kuvan minun ja Elinan ottaessa oppia taustalla. Sitten käsittelimme itsekin yhdet kuvat. En ole mikään tietokoneihminen, mutta tekiessä kuitenkin oppi ja aikaa myöten hiiri alkoi tuntua yhä luontevammalta kädessä. En kuitenkaan tehnyt ruudulleni mitään radikaalia. Säädin kontrasteja ja varjostin ympäristön tummaksi. Lopuksi teimme vielä Piia-vetoisesti sarjakuvamme efektiruudun.

Aikaa ja taitoa olisi ehkä ollut minun osaltani johonkin vähän monimutkaisempaankin, mutta toisaalta vältyin uuden tekniikan tuomalta paniikilta. Lopullinen työ on aika moninainen ja jännittävä, mutta silti mukavalla tavalla yhtenäinen, vaikka ruudut ovatkin hyvin erilaiset.

Nykyaikana kaikki tekniikkaan liittyvä osaaminen on varmasti hyödyllistä. Minulle uuden tietokoneohjelman perusteita oli mukava oppia, vaikka kaikkia Gimpin hienouksia en tietysti lyhyessä parituntisessa ehtinytkään tajuta.

MUUKALAINEN

Surrealistinen teos

25.4 siirryimme toiseen tehtävään. Puhuimme taiteesta käsitteenä ja syvennyimme surrealismiin. Saimme tällä kertaa valita taidekuvan sekä lisäksi yllärikuvan, jonka ujuttaisimme taidekuvan sisälle. Taidekuvan valinta oli aika hankalaa, mutta lopulta päädyin omaani ehkä sen jännittävien värien takia. Melko nopeasti aivoni yhdistivät pöydällä lojuneen hummerin ja sankon taidekuvan mieshenkilön seuraksi. Luonnos oli nopeasti paperilla. Päätin aloittaa yllärielementeistä ja valitsin kättäpidemmäksi vahaliidut. Niillä pystyi tavoittamaan  melko hyvin sankkohatun ja rinnuksista roikkuvan hummerin kirkkaat sävyt.

30.5 jatkoimme ahertamista, minä kasvojen parissa. Päätin käyttää tähän öljypastelliliituja, sillä niillä pystyy luomaan mielestäni melko hyvin aidon ihonsävyn. Tein naamaosiota koko tunnin. Siis tarkasti, tekniikka nimittäin lievästi hirvitti. Läheltä pärstä näytti aika kamalalta mutta kauempaa tarkasteltuna se oli mukiinmenevä. Tällä hetkellä se on minusta teoksen paras osio!

2.5 tein taustaa, joka eteni aika vaihtelevasti. Töhräsin öljypastelliliidulla liian paksun kerroksen ja väri alkoi hylkiä itseään. Ongelma korjaantui melko hyvin harjoittelijaneitomme keksimillä vahaliiduilla. Seuraavaksi syöksyin viitan kimppuun ihan kirjaimellisesti, enkä mitenkään positiivisessa mielessä. Ehkä syynä oli oma liian ronski,vetinen ja taitamaton otteeni tai sitten valkoisen akryylivärin puuttuminen ja sen vaikea korvaaminen nappivärillä, mutta tässä lähellä oli katastrofi. Jälki ei todellakaan ollut kaunista, mutta muutaman lohdutuksen sanan ja siveltimenvaihdon jälkeen alkoi jo näyttää valoisammalta.

23.5 koeviikolla tein työn loppuun. Värien kanssa sämprääminen oli edelleen vähän tuskaista, mutta viitta tuli valmiiksi. Lopuksi taiteilin vielä öljypastelleilla hihasta pilkistävät sormet, sekä pöydänkulman öljypastelli-ja pastelliliiduilla. Pöytä onnistuikin kasvojen lisäksi mielestäni parhaiten.

Reunateippien reviskelyn jälkeen työ näytti aika hyvältä. Muutamat asiat siinä jäivät silti harmittamaan. Sankko ja varsinkin hummeri olisivat kaivanneet vielä viimeistelyä, sormet muistuttavat prinssinakkeja ja viitta on värikäs muttei kovin kaunis. Myönnän,että taisin vähän kiirehtiä, koska vasta myöhemmin valokuvasta panin nämä asiat erityisemmin merkille. Teos ei ole niin yhtenäinen kuin olisi halunnut. Tähän työhön minulla on merkillinen viha-rakkaussuhde!

Opin erityisen paljon pastelliliitujen käsittelystä, sekä jonkin verran myös siitä tuskallisesta akryylimaali-nappiväritolskaamisesta. Surrealismi tuli myös hieman lähemmäs. Käytin teoksessa viittä erityyppistä ainesta, joten luulen, että jotain sellaista tuli myös opittua, josta voisi olla hyötyä. Ja taidehistoriasta on tietysti ihmisen aina hyvä tietää!

Tunnetila-kollaasi

11.4 meillä oli ensimmäinen kuvistunti. Saimme tietoa väriharmonioista ja kollaaseista sekä sanan, joka kuvasti jotain tunnetilaa. Minulla se oli pelko. Tunnetila toteutettaisiin kollaasina, jonka materiaalit kokoaisimme lehdistä ja erilaisista väripapereista. Lisäksi saimme valita neljästä väriharmoniasta (lähiväriharmonia, yksiväriharmonia, valööriharmonia, vastaväriharmonia) yhden, jota käyttäisimme työssämme.

Aloitin selaamalla lehtiä ja miettimällä, millaisia värejä käyttäisin kollaasiin. Lopulta päätin toteuttaa työn lähiväriharmonialla, sinisen ja sinivihreän eri sävyissä. Ne kuvaavat mielestäni hyvin pelon vilunväristyksiä, samoin kuin nopean luonnokseni epämääräiset muodot. Materiaalia kertyi nopeasti ja kohta olinkin jo liimailuvaiheessa.

16.4 jatkoin kollaasia innoissani, mutta huomasin, että yksi vasemman yläkulman elintärkeä ukkeli oli kadonnut. Asia harmitti ja työ ei oikein edennyt.

23.4 pääsin taas työn touhuun ja lopussa keksin kollaasiin yhdistäväksi tekijäksi nuolet tai piikit, jotka puskevat sivuilta ja kuvaavat pelonaiheuttajia.

Vaikka jossain vaiheessa työ ei oikein edistynytkään, pidin sen tekemisestä todella paljon. Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka kollaasi jossain vaiheessa näyttikin vähän viimeistelemättömältä ja keskeneräiseltä. Se on kuitenkin hyvin minun tyyliseni.

Opin projektin aikana eri väriharmonialajien lisäksi sen, että kollaasi voi olla erittäin kaunis ja hyvinsuunniteltu taideteos. Rakastan värien ja muotojen sommittelua, joten työstä saattaa olla hyötyä ehkä jopa tulevaisuuden ammattia ajatellen...