maanantai 29. syyskuuta 2014

Abstrakti sisäkuva

Viimeinen varsinainen asia oli käsillä. Nimittäin taidetta arkkitehtuuri lähtökohtana. Saimme ihastella Richard Dieberkornin ja Laura Joy Lustigin mestariteoksia non-figuratiivisen eli ei-esittävän taiteen saralta. Tässä taiteen muodossa sinänsä abstraktin teoksen lähtökohtana on usein jotain esittävää ja olemassa olevaa.

Alkoi operaatio Abstrakti sisäkuva. Pujahdimme taas koulun käytäville ja valokuvasimme kiinnostavan ja sopivan kulmikkaan kohteen. Minun teokseni lähtökohtana olivat maalausjalustat. Rajasimme värialueita teipillä. Aluksi oli hankala hahmottaa, mitä kannatti peittää ja mitä ei, mutta idean tajusi melko nopeasti. Tätä tekniikkaa olen jo ipanana käyttänyt, silloin vain käytin väreinä liituja, nyt hoidimme homman akryyliväreillä.


Teoksessa värit tuli rajata muutamaan ja minä päätin keskittyä punaisen, oranssin ja keltaisen eri sävyihin. Kolmiulotteisuutta olisi maalaamalla kyllä voinut saada enemmänkin... Taustaväriksi valitsin lopulta elävän mustan. Se toimii aika hyvin, vaikka yleensä pelkään sen sammuttavan vahvoja värejä. Nyt se on ehkä pikemminkin korostamassa niitä ja sen vaihtuvat sävyt ja yläosaa kohti vaaleneminen lisäävät sisäkuvan kolmiulotteisuutta. Tämä työ oli ehdottomasti parhaimmistoa ja myös hauskimmasta päästä!





1 kommentti:

  1. Tämä onnistuikin kohdallasi upeasti, varmasti auttoi, että olit teippi-työskennellyt aiemminkin:) Upeat värit ja onnistuit saamaan myös tilan tunnun työhösi, mikä ei ollut ihan helppo juttu.

    VastaaPoista