Tuunaa tila
Kolmantena aihealueena oli sisustussuunnittelu. Opiskelimme tilan tekijöitä (valo, värit, muodot, mittasuhteet, ääni, tuoksu...) ja lähdimme kiertelemään koulua metsästäen kohdetta, joka kaipaisi ronskeja kohennustoimenpiteitä. Ajauduin yläkertaan ja mahdollisimman ahtaaseen, mutta kiehtovaan ikkunanurkkaukseen. Koska ylilyönteihin tilan uudelleensuunnittelussa patistettiin, kuvittelin tietysti mielessäni, mikä voisi olla mahdollisimman kallista ja erikoista.
Vesi on jännittävä elementti ja päädyin kattoon kiinnitettävään akvaarioon. Päätin myös tuoda tilaan pullerot ikkunat, joiden sisällä istuessa olisi samalla sekä sisällä että ulkona. Pinnoista päätin tehdä mustat ja tyynyihin halusin tuoda viileitä ja rauhoittavia sävyjä. Välineeksi valitsin peitevärit akvaarion vettä ja vahvaa mustaa ajatellen. Sen kanssa olikin eniten ongelmia, mutta lopputulokseen olen kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen. Eräänä perjantaiaamuna kävin vielä väsäämässä akvaarioon opettajattaremme suosittelemat kultakalat. Ne tekevät maalauksesta enemmän maalauksen ja tuovat kontrastia sinisen sävyille.
Tämä kuva toimii myös ihan abstraktina teoksena, vaikkei tilaa joku siinä näkisikään:) Kauniit värisävyt käytössä tässä ja hyvin olet tavoittanut kolmiulotteisen tilantunnun:)
VastaaPoista